torstai 30. marraskuuta 2017

Sytykelastut

Kaikki ne tietää, joiden kotoa tai mökiltä löytyy jokin puilla lämmitettävä kapistus. Olkoon se sitten sauna tai vaikka savustuspönttö, joskus (varsinkin sateella) pieni jelppi sytytyksessä on hyväksi (ja nämä mahtuvat sutjakasti taskuunkin ;) )

Ja näiden kappalehinta ei päätä huimaa, pääsin itse 0,014€/kpl :D

Vähän vaivaa tämäkin tietysti vaatii, mutta tekeminen on kivaa ja helppoa. Samalla pääset eroon kaikista kynttilänjämistä!

Tarvikkeet;
kasa kynttilänjämiä
Vanulappuja
Servettejä (ei mitenkään pakollista)
Pihdit ja jokin sulatuskattila, leivinpaperia

Koska nämä lastut ovat menossa lahjaksi koristelin ne servetin paloilla. Toimivat kuitenkin ihan yhtälailla sellaisenaankin. Servetistä kannattaa irroittaa muut kerrokset ja jättää vain kuvio osa. Sen jälkeen leikkaa vanun muotoon, jolloin yhdestä servetistä saa noin 24 ympyrää,riippuen tietenkin servettikoosta.
Kun kynttilänjämät sulaneet, laita servetti vanun päälle, pihdeillä kiinni ja dippaa kattilaan.
Mitä nopeammin lastun siirtää upotuksen jälkeen leivinpaperin päälle, sen helpommin se irtoaa ensinnäkin pihdeistä ja saa suoran muodon.

Lastut annetaan kuivua hetkisen jonka jälkeen ne voi pinota haluamaansa purkkiin tmv.
Teko on nopeaa ja vaihtelua saa juurikin käyttämällä eri servettejä.

 Tein lastuille säilytyspurkin tyhjästä sipsipurkista. Purkkiin mahtuu noin 50 kpl lastuja.
Lahjaksi menevän purkin maalasin ja lisäsin hiukan joulun tuntua :)

Lastu kannattaa repäistä noin puoliväliin ennen sytytystä. Palaa hyvin ja kauan! 
Aina sen lahjan ei tarvitse maksaa maltaita, joskus se omin käsin tehty lahja ajatuksella on paljon parempikin <3 Ihanaa joulunodotusaikaa!

perjantai 10. marraskuuta 2017

Jotakin muuta kuin liitutaulua

Mitäpä muuta saa aikaseksi voimapaperista, kattokoukuista ja harjanvarresta kuin hyvän idean :)




Olin kaipaillut seinälle jotakin liitutaulun tapaista. Olin jo vähällä luovuttaa ja hakea liitutaulumaalia kun mieleen ei tullut minkäänlaista muuta vaihtoehtoa. Kunnes yksi aamu sai idea taas tuulta siipien alle ja lamppu syttyi!

Idea kun oli helppo toteuttaa, eikä tarvikkeetkaan olisi kalliita.
Niin alkoi voimapaperin metsästys.
Ja kyllähän sitä olisi löytynytkin, kaikissa muissa mitoissa paitsi siinä 57 cm jota havittelin.
Ei auttanut kuin tilata, ja luvattiinkin, että rulla tulisi nopeasti keskusvarastolta liikkeeseen.

Ja tulihan se, seuraavana päivänä. Kuinka mukavaa naisena asioida ns.miesten kaupoissa kun palvelu on niin hyvää. Eipä tarvinnut rullia kannella autoon edes itse :D  on se välillä mukavaa.

No mutta, sen jälkeen alkoi koukkujen metsästys. Olin alunperin suunnitellut laittavani silmukka koukut, jotta varsi pysyisi paikallaan helposti prikkojen avulla. Eipä löytynyt oikean kokoisia, joten hieman muutin suunnitelmaa ja otin koukut. Jotka muuten sopivat aivan yhtä hyvin, sillä puuvarsi ei mahdu koukun yli vaan yhtälailla on pujotettava läpi kuin silmukastakin. Otin isot prikat, jotka tulisivat vielä varren päihin estämään sivuttais liikettä.


Mittasin ja sahasin varren sopivaan mittaan huomioiden pienen liikkumatilan sekä koukun ja prikkojen viemän tilan. Tämän jälkeen koukkujen ruuvaus seinään ja tsekkaus vatupassilla suoruus.

Sen jälkeen puuvarren molempiin päihin poraus ruuveja varten, jotteivat halkea.
Rullan asennus paikoilleen oli suhteellisen helppoa vaikka rulla olikin aika painava ja halusin sen korkealle. Ensin tanko rullan sisälle ja puoli kerrallaan ujutus koukkuihin. Tämän jälkeen vielä prikat ja ruuvit paikoilleen päihin.
Tällä hetkellä paperin alaosa roikkuu vapaana, mutta siihen voisi tehdä puun tai raudan, joka myös helpottaisi paperin repäisyä. Ehkä tämäkin pian tulee tehtyä..

Eipä muuta kuin söpöilemään ;)

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kallax hack

Kaikki alkoi olohuoneesta, joka vaati uutta järjestystä. Kaksi kallax hyllyä oli toimittanut virkaansa seinää vasten jo tarpeeksi kauan.
Enkä saanut sopimaan niitä mitenkään päin enää yhdessä samaan tilaan.
Sainkin samalla idean vaihtaan keittiön järjestystä, jolloin hyllystä ajattelin tehdä kaivatun keittiösaarekkeen. Hyllykköön tein pienet jalat 2x2 ja kiinnitys tukevasti.

Maalasin jalat kalkkimaalilla, sävynä pearl grey.
Saarekkeesta tuli toimiva ja se on yhtälailla sopivan pieni kuin isokin. Toisaalta jos se alkaakin häiritsemään, on se helppo purkaa ja korjata pois :) Nopea helppo homma.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Farmers market

Jääkaapin ja pöytien sekasortoisesta hedelmien ja vihannesten melskasta halusin päästä eroon jollakin kivannäköisellä tavalla.
Kivoja koreja pöydillä näkee monessa kodissa, mutta halusin itse jotain hieman erilaista.
Siitäpä se sitten taas lähti.
Korithan tässäkin ideassa on käytössä, mutta hieman erilailla kuin yleensä.
Etsin pitkään koreja jotka sopisivat ideaani, eikä oikein tuntunut ensin löytyvän mieleisiä. Milloin olivat liian pieniä tai suuria, väärän mallisia tai niitä ei ollut enää saatavilla. Suunnitelmissa oli jo hioa eräät korit ja maalailla uudestaan, tehdä niihin kahvat ym..
 Erikoisena oljenkortena päädyin k-raudan sisustuspuolelle ja siellähän ne nököttivät odottamassa. Aivan ihanat korit ja juuri oikean väriset. Niitäkin oli vain enää kolme kappaletta jäljellä ja mukaan lähtivät kaksi koria.
 Halusin korien yläpuolelle seinälle jonkin hauskan kyltin ja niitäkin tuli etsittyä. Päätin kuitenkin tehdä sellaisen itse. Laudan palanen ja polttokynällä päälle jolloin siitä tuli "itsetehdyn" näköinen, niinkuin olin suunnitellutkin.
 Maalasin kevyesti kyltin ja kuivuttua hioin auki.

 Maalina käytin kalkkimaalia jonka ohensin reippaasti vedellä, jottei tulisi liian paksua ja maalatun näköistä pintaa. Värinä pearl grey.
 Korit on kiinnitetty seinään koukuilla, jolloin ne on myös helppo nostaa pois paikaltaan jos tarve.
 Tämä varmasti myös kasvattaa vihannesten ja hedelmien käyttöä, nyt kun ne ovat esillä kauniisti eikä piilossa jääkaapin alaosassa-vihanneslaatikon sisässä... :)

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Taulu puusydämistä

Teimme häihimme aikoinaan taulun lasilevyllä, johon vieraat saivat tiputella puusydämiin kirjoittamiaan tervehdyksiä.
Remontin aikana taulu putosi ,ja meni täysin rikki. Keräsin sydämet kippoon ja siellä ne olivatkin kauan aikaa.

Keksin tavan jolla saada sydämet taas esille.
 Käytin samaa taulunpohjaa joka säilyi ja löytyikin vielä.
Sommittelin sydämet ensin ja sen jälkeen kiinnitin kaksipuoleisella teipillä.

 Kun sydämet olin kiinnittänyt, liimasin taulun ympärille kiviä. Ne mukavasti muistuttavat samalla häämatkastakin :)
 Muutama kaunis simpukka,jotka on itse kerätty ja taulu oli valmis.
Nyt odottaa vain pääsyä seinälle.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Lankkupöytä

Aivan huikean vastaanoton sai kuva pöydästä, joka tuli tehtyä.
Harmi kun kuvia ei tullut otettua kovinkaan paljoa tekemisen lomassa.

Pöydän mitat päätin tietenkin etukäteen ja siitä tuli 200x100x75.

Pöytälankuiksi valitsin kakkoskasit eli noin 5cm x n.20 cm.
Sirkkelillä päädyt suoriksi.

Kasaus alkoi lattialla nurinpäin. Pöytälankuista jäi ylimäärästä, joten niistä tuli tukipuut johon lankut kiinnitettiin. Sirkkelillä vielä viisteet päihin. Poralla ensin läpi ja kunnon ruuvit perään pienellä upotuksella. Keskelle tuli vielä laudasta tuki, joka ei kuvassa vielä ollut paikoillaan.






Tämän jälkeen jalkojen kimppuun.
Pöydän piti siis tulla korkeuteen 75 joten jalkojen pituus oli oltava 70,pöytälevy kun on 5 cm paksu.

Laskin minkä mittaset pätkät on ensin sahattava ennen viisteitä. On varmaan joku helpompikin tapa,mutta itse tein näin :D ; puun leveys on 15cm, joten se kertaa 2 (kun molemmat päät sahataan 45 asteen ( puolet 90',ajattele kuutiona) lisätään haluttuun 70 cm. Joten pätkät sahasin 1m pitusiksi.

Näin ollen kun molemmat päät sahattu 45 asteen kulmiin, asettuu jalka 70 cm korkeuteen.

Tämän jälkeen laitoin palat vastakkain, mittasin keskikohdan ja porasin pultille reiän.
Laitoin pultin vain paikoilleen ja kulmamitan avulla piirsin puihin poistettavat keskikohdat.
Eli kun keskelle tulee 90 asteen kulmat,on jalat oikeassa X asennossa, ja siitä voi suoraan piirtää viivat loville.

Jalat irti toisistaan, sirkkelin säätö niin,että terä menee puoleenväliin puuta ja menoksi.
Sirkkelillä oli helppo vedellä useampi kerta loven sisällä, niin ei jäänyt paljoa työtä taltalle.


 jalat tämän jälkeen yhteen pultilla. Lukkomutterilla laitoin,jottei lähde aukeemaan omia aikojaan.

Jalat tulivat vasten päälliosan tukipalkkeja. Poralla taas ensin reiät ja kunnon ruuvit perään.
Ja koska en halunnut pöydän alle keskelle poikkitukea ( joka tukisi heiluntaa) laitoin vielä jämäkät kulmaraudat ja tuli kyllä todella tukeva.

Molemmat jalat kun olivat paikoillaan niin pöytä vaan ympäri. Ja voin sanoa, että painaa, onhan se täyspuuta :)

Hioin pinnan 80 paperilla,jotta liat ja merkinnät sain pois.
Puhdistuksen jälkeen ohensin 30% vedellä kiwa30 (dg 5153) sävytettyä lakkaa ja ensimmäinen kerros. Toinen kerros ohentamattomana. Päälle laitoin vielä samaa lakkaa värittömänä.

Jalat maalasin perus maalarin valkoisella pariin kertaan ja lakkasin sävytetyllä valkoisella lakalla, sillä en halua riskiä kellertävyyteen. Muutama lakkakerros, ja valmista.




tiistai 17. toukokuuta 2016

Leivinuunin maalaus

Monsteri, möykky jne. Kaikilla tällisilla nimitin keittiötä dominoivaa tummaa isoa möhkälettä. Tarpeellinen ja hyvin lämmittävä, mutta omasta mielestäni synkkä ja väärän värinen.


Olin jo aikaisemmin maalannut olohuoneen puolelle tulevaa muurin toista puolta ja se valosti olohuonetta todella paljon. Mummonmökki kun ei kooltaan kovin suuri ole.
Niinpä sitten eteisen remontin alkaessa tuli puheeksi takan maalaus. Oikeastaan koko remontti lähti liikkeelle siitä kattilatelineestä :D Eteinen muuttui kovasti, mutta siitä omassa postauksessa erikseen.

Homma lähti liikkeelle takan pintapuhdistuksesta. Sen jälkeen teippausta katon rajaan, muualle ei oikeastaan tarvinnutkaan. Väriksi valikoitui tietenkin sama, kuin olohuoneen puolella, joka on tuollainen harmahtava. Saumat tulivat valkoisella.

Aloitin telalla telaamaan pintaa suhteellisen ronskisti. En välittänyt jos maali tuhri saumavälejä, sillä ne olivat entuudeltaan tumman ruskeat.
Kun ensimmäinen kerros oli telattu, oli yläpuoli jo kuivunut, joten pystyin aloittamaan uudestaan.
Toinen kerros näytti hyvältä ja siihen se jäikin.
Aloitin saumojen maalailun seuraavaksi. Siinä toimi hyvin pieni pyöreä pensseli, joka sopi rakoihin hyvin.
Tämäkin homma kahdesti.
Tässä vaiheessa oli mennyt suunnilleen 12h ,pelkkää maalaamista.

Uunin alaosa tuli maalailtua myöhemmin. Takkaa korjailtiin ja osa tiileistä vaihdettiin. Kun nämä oli tehty ja kuivunut, sain maalattua loppuun saakka.
Irroitettiin kipinälevy lattiasta, hioin sen puhtaaksi vanhasta punaisesta maalista. Maalasin samalla harmaalla ja lakkasin kolmeen otteeseen. uudet naulat ja takaisin kiinni. Siltä osin remontti oli valmis.